Kino Sheryl

Tervetuloa
Kino Sheryl -sivustolle

Katso kauppa

KINO SHERYL - ELOKUVAN TAIKAA

Tervetuloa Kino Sheryl -sivustolle, jolla kerromme paljon erilaista tietoa elokuvista ja siitä, mitä niiden valmiiksi saamiseksi tarvitaan. Elokuvan ihmisten silmien eteen saattaminen on pitkä prosessi, jota ei kannata liikaa kiirehtiä. Saavuttaakseen hyvän lopputuloksen, josta katsoja nauttii ja joka tuottaa myös tulosta, on parempi edetä asiassa rauhallisesti.

Elokuvat ovat todella suosittu ajanviete ja niitä julkaistaan jatkuvasti uusia. Kilpailu on kovaa varsinkin rapakon takana suuressa maailmassa. Jokainen elokuva-alalla työskentelevä haluaa tehdä sen seuraavan kassamagneetin, josta puhutaan vuosia ja ennen kaikkea, jota halutaan katsoa uudestaan ja uudestaan. Ei ole kuitenkaan helppoa yrittää ennustaa mikä elokuva tulee vetoamaan ihmisiin.

Elokuvat lapsille ovat erittäin suosittuja. Lapset tunnetusti ihastuvat elokuviin ja jaksavat toistaa samaa uudestaan ja uudestaan. Näistä jää muistoja, joita kannetaan aikuisuuteen asti ja elokuviin onkin hyvä myös piilottaa opetuksia.

ELOKUVAT LAPSILLE VIIHDYTTÄVÄT MYÖS AIKUISIA

ELOKUVAT LAPSILLE VIIHDYTTÄVÄT MYÖS AIKUISIA

Monet näyttelijät tekevät myös lasten elokuvia ja saavat niistä aivan toisenlaisia haasteita uralleen. Myös ääninäyttelijöitä tarvitaan paljon varsinkin animoiduissa elokuvissa, joita Disney Pixar tuottaa melkoista tahtia. Jokaiselle hahmolle tulee olla oma äänensä ja luonteensa.

Lasten elokuvat pyritään usein tekemään niin, että niitä jaksaa myös aikuinen seurata. Ja siinä on onnistuttu. Usein on piilotettu vitsejä elokuviin, joilla on eri merkitys aikuisille ja lapset eivät ehkä niitä ymmärräkään. Tämä on hyvä juttu, sillä on paljon mukavampi viettää aikaa yhdessä, kun elokuva viihdyttää jokaista katsojaa.

ELOKUVATEATTERI ON TAIANOMAINEN PAIKKA

Elokuvan katselu kotisohvalla on täysin erilainen kokemus siihen, että menisi oikeaan elokuvateatteriin. Toki omalla sohvalla voi ottaa rennosti ja pötkötellä, mutta teatterin taikaa ei moni vaihtaisi pois. Jo äänimaailma on niin erilainen, että voi helposti kokea olevansa osa tapahtumia ja elokuvaan uppoutuminen on helpompaa.

Elokuvateatteri on toki paikka, jossa uudet elokuvat ensimmäisenä esitetään. Lipputuloja valvotaan tarkalla silmällä ja elokuvaohjaajat kuten muutkin sen tekemisessä mukana olleet henkilöt jännittävät miten elokuvan käy. Jos se ei tuota tarpeeksi, kutsutaan sitä flopiksi. Elokuvassa aihe voi olla hyvä, mutta toteutuksessa joku asia häiritsee katsojia. Monen palikan tulee osua kohdilleen, että ulos tulee onnistunut elokuva.

Viimeisimmät artikkelit

Elokuvien Maailma
Harry Potter -elokuvat: Taikuuden ja Seikkailujen Lumoava Maailma
by Annika/ on 23 May 2023

Harry Potter -elokuvat: Taikuuden ja Seikkailujen Lumoava Maailma

Harry Potter -elokuvat ovat valloittaneet maailmanlaajuisen fanikunnan ja nousseet yhdeksi kaikkien aikojen suosituimmaksi elokuvasarjaksi. Pohjautuen J.K. Rowlingin maagiseen kirjasarjaan, nämä elokuvat ovat hurmanneet sekä nuoret että vanhat ympäri maailmaa. Myös Kino Sheryl on pysytellyt kuulolla mahdollisista tulevista spin-off-tuotoksista. Tässä artikkelissa annamme kuitenkin pintaraapaisun Harry Potter -elokuvien tuotantoihin. Mihin Harry Potter -elokuvat perustuvat? Harry Potter -elokuvat sijoittuvat taianomaiseen maailmaan, jossa nuori velho Harry Potter huomaa olevansa osa salaperäistä velhomaailmaa. Tarina seuraa Harryn seikkailuja Tylypahkan noitien ja velhojen koulussa sekä hänen taisteluaan pimeyden voimia, erityisesti Pimeyden lordi Voldemortia vastaan.

Elokuvien Maailma
Mielensäpahoittaja-elokuvat
by Annika/ on 01 Nov 2022

Mielensäpahoittaja-elokuvat

Mikäpä kuvaisi suomalaista mielenmaisemaa paremmin kuin Mielensäpahoittaja-elokuvien yrmeä päähenkilö. Suosittuja Mielensäpahoittaja-elokuvia on tehty jo kolme, joista uusin sai ensi-iltansa syyskuussa 2022. Mielensäpahoittaja-elokuvat pohjautuvat Tuomas Kyrön samannimisiin romaaneihin. Ensimmäinen elokuva sai ensi-iltansa vuonna 2014 ja sen on käsikirjoittanut Tuomas Kyrön kanssa elokuvan ohjaaja Dome Karukoski. Jatkoa elokuva sai vuonna 2018 osalla Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja, jonka ohjasi Tiina Lymi. Uusin elokuva, Mielensäpahoittaja Eskorttia etsimässä on puolestaan Mika Kaurismäen ohjaama. MIELENSÄPAHOITTAJA-ELOKUVAT ILMENTÄVÄT SUOMALAISUUTTA PARHAIMMILLAAN Jokaisessa elokuvassa juoni on ilmiömäinen, eikä ihme, että elokuvat ovat päässeet suomalaisten sydämiin.

Elokuvien Maailma
ELOKUVA KAURISMÄELTÄ 1988
by Annika/ on 21 Aug 2022

ELOKUVA KAURISMÄELTÄ 1988

Kaurismäen elokuvat ovat aina jakaneet mielipiteitä, mutta siitä voidaan olla yhtä mieltä, että hän oli varsin tuottelias 1980-luvulla. Yksi hyvin mieleen jäänyt elokuva Kaurismäeltä 1988 on Ariel, joka jatkoi työläistrilogiaa. Trilogian ensimmäinen osa oli Varjoja paratiisista, 1866, ja kolmas osa Tulitikkutehtaan tyttö vuonna 1990. Akilla saattoi olla jokin hyvinkin erityinen suhde työväenluokkaan ja juuri sen elämän kuvaamiseen. Tämä johtui varmasti siitä, että hän toimi useammassa työläisammatissa ennen kuin siirtyi elokuva alalle.

Elokuvien Maailma
SUOMALAISET KOMEDIAT
by Annika/ on 09 Jun 2022

SUOMALAISET KOMEDIAT

Suomalaiset komediat tarjoavat takuuvarmaa viihdettä lähes kaiken ikäisille. Kaikista suosituimmat niistä ovat varmasti lähes jokaiselle ainakin nimiltä tuttuja. Niihin kuuluvat etenkin Kummelit, Uuno Turhapuro -elokuvat ja esimerkiksi Luokkakokous-elokuvat. Tunnettuja suomalaisia komedioita riittää aina lähemmäs vuosisadan takaa tähän päivään asti ja uusia julkaistaan säännöllisesti. Uutuuksiin kannattaakin tutustua silloin kun vanhat Suomen komediat alkavat olla jo liiankin tuttuja. SUOMALAISET KOMEDIAT SARJOISSA Hyvin tunnettuja suomalaisia komedia elokuvia on paljon, mutta monet komediasarjat voivat olla osalle vieraampia.

Elokuvien Maailma
LUKUISAT KAURISMÄEN ELOKUVAT
by Annika/ on 30 Mar 2022

LUKUISAT KAURISMÄEN ELOKUVAT

Aki Kaurismäki on elokuvaohjaajana varsin tuottelias ja hänen ohjauksessaan on syntynyt monta palkittua elokuvaa. Kaurismäen elokuvat ovat saaneet varsin ristiriitaisen vastaanoton eivätkä kriitikotkaan aina ole niistä pitäneet. Katsojat ovat ymmärtäneet juonen ja valtavirran ulkopuolisen elämän kuvaaminen hakee vertaistaan. Elokuvia on aina ollut helppo ymmärtää, vaikka niissä ei välttämättä edes paljon puhuta. Aki on auteur -ohjaaja, joka tarkoittaa sitä, että hän käsikirjoittaa elokuvansa, ohjaa sekä tuottaa ne ja useimmiten myös leikkaa itse elokuvat.

Elokuvien Maailma
Musikaalielokuvat
by Annika/ on 19 Jan 2022

Musikaalielokuvat

Musikaalielokuvat kuuluvat elokuvamaailman suosituimpiin elokuvatyyppeihin. Niitä tehdään sekä aikuisille että lapsille. Kyseessä on elokuvan historian yksi vanhimmista genreistä. Luonnollisesti mykkäelokuvat ovat vielä vanhempia. Musikaalit alkoivat kehittyä samaan aikaan, kun ääni tuli elokuvaan 1920-luvun lopussa. Musikaalien kultakausi ajoittuu 1930-1960-luvuille, vaikka yksi maailman tunnetuin musikaali, eli Sound of Music, sai ensi-iltansa vuonna 1965 ja nousi välittömästi suureen suosioon. MUSIKAALIELOKUVAT YHDISTÄVÄT MUSIIKIN JA ELOKUVATAITEEN Musiikkielokuva yhdistää musiikki- ja elokuvataiteen saumattomaksi kokonaisuudeksi. Tämä tuo elokuvan äänimaailmaan ja dialogiin aivan omanlaisen ulottuvuutensa.

KINO SHERYL SUOSITTELEE

KINO SHERYL SUOSITTELEE

Kino Sheryl suosittelee kokeilemaan, millaisen elämyksen elokuvateatteri antaa. Kaikille se ei ole se juttu, mutta kokeilemalla selviää moni asia. Popcornien tuoksu ja pimeä elokuvasali voivat olla juuri sitä, mikä oli tarpeen pitkän työviikon päälle rentoutumiseen. Toisaalta taas sohvalla viltin alla klassikoiden, kuten Titanic tai Uhrilampaat, katsominen voi olla täydellinen tapa viettää iltaansa.

Oli elokuva ja sen tyyli mikä hyvänsä, on tärkeintä, että katsoja nauttii olostaan. Jotkut nauttivat myös pelon tunteesta, josta johtuu kauhuelokuvien suosio. Kino Sheryl suosittelee kauhuelokuvien ystäville hyvän tunnelman luomista kotonakin, jotta elokuvat pääsevät antamaan itsesään kaiken sen mitä niiltä halutaan. Usein jo hämärä ympäristö riittää saavuttamaan tunnelman, jossa syke lähtee kohoamaan ja mielikuvitus alkaa tehdä tepposiaan.

ELOKUVIEN ERI TYYLIT

Kino Sheryl sivustolla olemme sitä mieltä, että ei kannata juuttua vain yhteen elokuvatyyliin vaan antaa mahdollisuus monille erilaisille. Toki kaikkia ei vain esimerkiksi romantiikka kiinnosta, mutta onko siitä haittaakaan, jos kokeilee. Elokuvista voi saada paljon irti, jos valikoi niitä avoimin mielin ja katselee niitä sellaisessa seurassa, jossa voi myös keskustella samalla näkemästään. Joskaan elokuvateatterissa keskustelua ei voi suositella kesken elokuvan.

Elokuvien maailma on laaja ja niissä voi tapahtua todellakin mitä tahansa. Katsoja voi saada niistä itselleen inspiraatiota, rentoutta ja monia muita hyviä asioita. Elokuvissa käyminen on ollut jo melko pitkään myös suosittu treffikohde, joten ne saattavat myös yhdistää ihmisiä useammallakin tavalla.