Romanttisia elokuvia

Romanttisia elokuvia riittää moneen makuun. Niistä kaikki eivät suinkaan ole sitä lajia tyypillisimmillään, vaan eri genreistä löytyy erilaisia romantiikkaa sisältäviä elokuvia. Moni yhdistää silti nämä romanttiset ihanuudet pelkästään komedioihin. Kaikki niistä eivät kuitenkaan ole komedioita. Tarjoamme sinulle vinkkejä erilaisista ja eri genrejä edustavista romanttisista elokuvista, joista jokaisen makuun löytyy se itselle juuri sopivin ja nautinnollisin.

Ruusu kädessä.

Romanttisia elokuvia, jotka koskettavat

Romanttisia komedioita, jotka koskettavat, on lukuisia. Niistä varmasti tunnetuimpiin kuuluu Titanic. Katastrofielokuva kertoo osittain kuvitteellisen tarinan matkustajahöyrylaiva RMS Titanicin uppoamisesta sekä päähenkilöiden välisestä rakkaustarinasta. RMS Titanic -laiva upposi oikeasti vuonna 1912, mutta elokuvan rakkaustarina on silti fiktiota. Tämä yksitoista Oscar-palkintoa voittanut elokuva kuuluu niihin romanttisiin elokuviin, jotka jokaisen tulisi nähdä.

P.S. Rakastan sinua on myös romanttinen ja koskettava draama. Elokuva kertoo Hollysta, jonka mies Gerry sairastuu ja kuolee. Hollyn maailma romahtaa. Hän alkaa kuitenkin saada jonkin ajan kuluttua kirjeitä menneisyydestä. Gerry haluaa auttaa Hollya surun yli muistelemalla heidän yhteistä aikaansa kirjeissään. Jokainen Gerryn kirje päättyy sanoihin ”P.S. Rakastan sinua”.

Romanttisia komedioita historiallisella teemalla

Romanttisia elokuvia historiallisella teemalla on myös melko paljon. Niistä tunnetuimpiin kuuluu Ylpeys ja ennakkoluulo. Vuonna 2005 julkaistu elokuva pohjautuu saman nimiseen romaaniin. Elokuva kertoo Bennetien perheestä, johon kuuluu viisi tytärtä sekä äiti ja isä. Elokuva sijoittuu 1800-luvulle. Tuon ajan lainsäädäntö määrää, että tila siirtyy aina eteenpäin miespuoliselle perijälle. Siksi perheen äidillä on kiire löytää kaikille tyttärilleen miehet.

Historiallisia ja romanttisia elokuvia suomenkielellä on myös paljon. Yksi tunnetuimmista on Kulkurin valssi, joka on mustavalkoinen elokuva vuodelta 1941. Elokuvan tapahtumat sijoittuvat 1880-luvulle. Elokuva kertoo suomalaisesta paronista, joka pakenee Venäjältä Suomeen naamioituen kulkuriksi. Hän tapaa rikkaan kartanon tyttären ja lopulta he rakastuvat. Tyttö on kuitenkin menossa naimisiin toisen miehen kanssa.

Romanttiset scifielokuvat

Scifi- ja fantasiaelokuvat voivat olla myös romanttisia elokuvia. Hyvä esimerkki on Avatar. Se sijoittuu vuoteen 2154, jolloin RDA -yhtiö louhii arvokasta älymetalli -mineraalia Pandoran planeetalla. Siellä asuvat ihmiset ovat poikkeavia humanoideja. Saadakseen tietoa Pandora -planeetan biosfääristä ihmistieteilijät käyttävät planeetan humanoidien ja ihmisten DNA:n sekoituksesta tehtyjä, avatareiksi kutsuttuja kehoja. Elokuva on graafisesti hyvin näyttävä ja erilainen. Näyttävän scifiteeman ystävien kannattaa kokeilla myös ComeOn kasinoa sekä sen tieteisaiheisia pelejä.

Avaruuteen, fantasiamaailmaan tai tulevaisuuteen sijoittuva elokuvagenre ei usein tuo monellekaan ensimmäisenä mieleen romantiikkaa. Monet tämän genren muutkin elokuvat ovat kuitenkin hyvin romanttisia. Niitä ovat esimerkiksi klassikkokirjoihin pohjautuvat Taru Sormusten Herrasta ja Wonder Woman. Ne ovat romanttisia, vaikka niissä on muidenkin elokuvagenrejen elementtejä.

Romanttisia elokuvia, jotka naurattavat

Romantiikka ja nauru kuuluvat yhteen monissa elokuvissa. Hilpeät komediat ovatkin erittäin yleisiä ja tässä genressä riittää elokuvia jokaiseen lähtöön. Suosittu romanttinen komedia on esimerkiksi 40 v. ja neitsyt. Elokuva kertoo 40 -vuotiaasta Andysta, joka on neitsyt, kunnes hänen työkaverinsa päättävät puuttua asiaan. 40 v. ja neitsyt on hauska sekä mieleenpainuva.

Muita suosittuja romanttisia komedioita ovat esimerkiksi Holiday, Sex and the City eli Sinkkuelämää, Sekaisin Marista, Long Shot eli Mahdoton yhtälö sekä Bridget Jones –elokuvasarja. Hauskoja romanttisia komedioita on olemassa näiden elokuvien lisäksi valtava määrä, joten jokaiselle katselijalle löytyy varmasti oma suosikkielokuva.

Kannattaa muistaa, että romanttisia elokuvia löytyy monista muistakin kategorioista. Niitä ovat esimerkiksi jännitys- tai musikaalielokuvat. Tällaisia elokuvia löytääkseen kannattaa siis selata monipuolisesti elokuvia eri kategorioista. Sivustomme antaa myös runsaasti vinkkejä erilaisista elokuvista. Romantiikkaa sisältäviä elokuvia löytää suoratoistopalveluista, elokuvateattereista sekä ilmaisilta ja maksullisilta TV-kanavilta. Niitä myydään myös monissa marketeissa ja muissa kaupoissa DVD:nä.